Speksi 2019: Kuoleman Tanssi

Lääkäri Herman Goethe on varma, että hänen kyläänsä uhkaa vaarallinen kulkutauti.

Goethe on tutkinut ruttoa vuosia ja on päättänyt kehitellä sille vasta-aineen keinolla millä hyvänsä. Goethen tytär Orvo yrittää suostutella isäänsä luopumaan ajatuksesta. Kylän päättävä elin suhtautuu nyrpeästi Goethen esittämiin uhkakuviin ja lääkärin on etsittävä apua muualta. Epätoivoinen Goethe löytääkin avun yllättävästä lähteestä.

Samaan aikaan kylässä Kreivi Mycroft von Ulm suunnittelee kaikkien aikojen reivejä, Goethen vastustaja Alkemisti kehittelee kilpaa uusia rohtoja, paikallinen Munkki juoruaa kylän salaisuuksia ja torilla liikuskelee outoja ulkomaalaisia.

Taitaako kylän väki kuoleman tanssin?

Esitysajankohdat

  • 3.4 klo 18:00 (ensi-ilta)
  • 5.4 klo 18:00
  • 6.4. klo 18:00
  • 9.4. klo 18:00
  • 11.4. klo 18:00

Kaikki esityksen Jyväskylän yliopiston päärakennuksen (C-rakennus) juhlasalissa. Osoite: Seminaarinkatu 15, Jyväskylä.

Lisätietoja

Esityksen kesto on noin kaksi ja puoli tuntia väliajan (20min) kanssa, mutta vaihtelee riippuen yleisön huutamien omstarttien määrästä, joten varaathan sopivasti aikaa. Esitys sisältää savua, vilkkuvia valoja ja voimakkaita ääniä.

Emme suosittele esitystä lapsille, sillä improvisoidut osuudet voivat sisältää kaikenlaista.

Liput

Tavallinen lippu 12€
Opiskelijat, työttömät ja eläkeläiset 10€
Sponsoroivat ainejärjestöt* 8€
Kehy-rinkilippu 5€

Kampuslipunmyynti alkaa viikolla 12. Päivämäärät julkaistaan näillä nettisivuilla, JyväSpeksin Facebook-sivuilla ja instagramissa. Lue lisää lipunmyyntisivulta!

Lippuja voi ostaa myös ovelta tuntia ennen esitystä, mikäli niitä on vielä jäljellä. Lisäksi myynnissä on JyväSpeksi -haalarimerkkejä.

* Abakus, Dumppi, Emile, Fokus, Linkki, Magna Carta, Parku, Pedago, Pörssi, Sporticus, Sputnik, Stimulus, Syrinx, Tosine, Ynnä

Esteettömyys
Esteettömiä paikkoja on suotavaa tiedustella etukäteen, jotta voimme varata paikan: markkinointi(at)jyvaspeksi.fi.
Esitys sisältää voimakkaita valoja, ääniä ja savua.

Tekijät

OHJAAJA
Kaisa Eräpuro

TUOTTAJAT
Linnea Saari & Teemu Seppänen

NÄYTTELIJÄT
Minja Ervaskari, Markus Haapoja, Julia Hyrkkänen, Justiina Ilkka, Nea Juntunen, Aliisa Kukkola, Hanna Kurkinen, Lauri Orava, Riikka Pietilä, Verna Poikolainen, Niilo Rauhanen, Ella Sorsamäki, Emilia Suomalainen, Mari Välimaa

TANSSIJAT
Elina Jäntti (vastaava & koreografi), Lotta Konttinen, Elli Kalmari, Essi Kananen, Sanja Kantinkoski, Anne Keränen, Emmi Lehdikko, Sini Putkonen, Iida Tynkkynen, Elli Viherjälaakso, Nina Ålander

BÄNDI
Otso Ahosola (vastaava), Mikko Hursti, Niilo Jurvanen, Niko Kangasniemi, Saana Kankaanpää, Mira Luoranen, Matias Mäki-Kuutti, Jussa Palve, Inga Sauranen, Lina Tirronen, Sami Vesakoivu

KÄSIKIRJOITUS
Markus Haapoja (vastaava), Jussa Palve (vastaava), Otso Ahosola, Anastasia Dimas, Eetu Elo-Rauta, Katriina Hakamäki, Mikko Hursti, Nea Juntunen, Pihla Kilpeläinen, Benjamin Kunnas, Katja Mankinen, Pauliina Marttila, Kati Poikela, Juho Siuko, Emilia Suomalainen

PUVUSTUS
Kaisa Loikala (vastaava), Niko Kangasniemi, Pihla Kilpeläinen, Sonja Koskela, Tessa Metsäranta, Tiia Peltonen, Tuomas Räisänen, Viivi Seppänen, Emilia Suomalainen

LAVASTUS
Laura Hotakainen (vastaava), Aino Hakamäki, Niko Kangasniemi, Pihla Kilpeläinen, Henrik Korhonen, Salla Kovanen, Pauliina Marttila, Eve Pohjanlahti, Johanna Puttonen, Eetu Rantakangas, Pinja Tuori

MASKEERAUS
Katja Mankinen (vastaava), Katriina Hakamäki, Justiina Ilkka, Johanna Puttonen, Viivi Salo, Lina Tirronen

SOME- JA MARKKINOINTITIIMI
Viivi Seppänen (vastaava), Jenni Grön (vastaava), Anastasia Dimas, Eetu Elo-Rauta, Mikko Halkiranta, Henrik Korhonen, Lilja Mattila, Paavo Mäkinen, Sini Putkonen, Ella Sorsamäki

Jukka Markkanen (Grafiikka), Juho Siuko (Grafiikka)

ÄÄNI- JA VALOTEKNIIKKA
Mikko Mankinen, Iida Saarinen
Jani Rutanen (valosuunnittelu), Anttu Kaipainen, Henrik Korhonen, Lilja Mattila

HOST-IT eli TAPAHTUMATIIMI
Verna Poikolainen (vastaava), Emilia Suomalainen (vastaava), Lina Tirronen (vastaava), Terhi Ala-Keturi, Jade Aulos, Eetu Elo-Rauta, Jenni Grön, Julia Hyrkkänen, Sonja Koskela, Lilja Mattila, Tessa Metsäranta, Paavo Mäkinen, Kati Poikela, Monika Ryyttäri

Aiemmat vuodet

Speksi 2018
Speksi 2017

Sponsorimme 2019