• JYVÄSpeksi 2019: Kuoleman Tanssi

    JYVÄSpeksi 2019: Kuoleman Tanssi

    Lääkäri Herman Goethe on varma, että hänen kyläänsä uhkaa vaarallinen kulkutauti.

    Goethe on tutkinut ruttoa vuosia ja on päättänyt kehitellä sille vasta-aineen keinolla millä hyvänsä. Goethen tytär Orvo yrittää suostutella isäänsä luopumaan ajatuksesta. Kylän päättävä elin suhtautuu nyrpeästi Goethen esittämiin uhkakuviin ja lääkärin on etsittävä apua muualta. Epätoivoinen Goethe löytääkin avun yllättävästä lähteestä.

    Samaan aikaan kylässä Kreivi Mycroft von Ulm suunnittelee kaikkien aikojen reivejä, Goethen vastustaja Alkemisti kehittelee kilpaa uusia rohtoja, paikallinen Munkki juoruaa kylän salaisuuksia ja torilla liikuskelee outoja ulkomaalaisia.

    Taitaako kylän väki kuoleman tanssin?

    Lisätietoja

    Esityksen kesto on noin kaksi ja puoli tuntia väliajan (20min) kanssa, mutta vaihtelee riippuen yleisön huutamien omstarttien määrästä, joten varaathan sopivasti aikaa. Esitys sisältää savua, vilkkuvia valoja ja voimakkaita ääniä.

    Emme suosittele esitystä lapsille, sillä improvisoidut osuudet voivat sisältää kaikenlaista.

    Tekijät

    OHJAAJA
    Kaisa Eräpuro

    TUOTTAJAT
    Linnea Saari & Teemu Seppänen

    NÄYTTELIJÄT
    Minja Ervaskari, Markus Haapoja, Julia Hyrkkänen, Justiina Ilkka, Nea Juntunen, Aliisa Kukkola, Hanna Kurkinen, Lauri Orava, Riikka Pietilä, Verna Poikolainen, Niilo Rauhanen, Ella Sorsamäki, Emilia Suomalainen, Mari Välimaa

    TANSSIJAT
    Elina Jäntti (vastaava & koreografi), Lotta Konttinen, Elli Kalmari, Essi Kananen, Sanja Kantinkoski, Anne Keränen, Emmi Lehdikko, Sini Putkonen, Iida Tynkkynen, Elli Viherjälaakso, Nina Ålander

    BÄNDI
    Otso Ahosola (vastaava), Mikko Hursti, Niilo Jurvanen, Niko Kangasniemi, Saana Kankaanpää, Mira Luoranen, Matias Mäki-Kuutti, Jussa Palve, Inga Sauranen, Lina Tirronen, Sami Vesakoivu

    KÄSIKIRJOITUS
    Markus Haapoja (vastaava), Jussa Palve (vastaava), Otso Ahosola, Anastasia Dimas, Eetu Elo-Rauta, Katriina Hakamäki, Mikko Hursti, Nea Juntunen, Pihla Kilpeläinen, Benjamin Kunnas, Katja Mankinen, Pauliina Marttila, Kati Poikela, Juho Siuko, Emilia Suomalainen

    PUVUSTUS
    Kaisa Loikala (vastaava), Niko Kangasniemi, Pihla Kilpeläinen, Sonja Koskela, Tessa Metsäranta, Tiia Peltonen, Tuomas Räisänen, Viivi Seppänen, Emilia Suomalainen

    LAVASTUS
    Laura Hotakainen (vastaava), Aino Hakamäki, Niko Kangasniemi, Pihla Kilpeläinen, Henrik Korhonen, Salla Kovanen, Pauliina Marttila, Eve Pohjanlahti, Johanna Puttonen, Eetu Rantakangas, Pinja Tuori

    MASKEERAUS
    Katja Mankinen (vastaava), Katriina Hakamäki, Justiina Ilkka, Johanna Puttonen, Viivi Salo, Lina Tirronen

    SOME- JA MARKKINOINTITIIMI
    Viivi Seppänen (vastaava), Jenni Grön (vastaava), Anastasia Dimas, Eetu Elo-Rauta, Mikko Halkiranta, Henrik Korhonen, Lilja Mattila, Paavo Mäkinen, Sini Putkonen, Ella Sorsamäki

    Jukka Markkanen (Grafiikka), Juho Siuko (Grafiikka)

    ÄÄNI- JA VALOTEKNIIKKA
    Mikko Mankinen, Iida Saarinen
    Jani Rutanen (valosuunnittelu), Anttu Kaipainen, Henrik Korhonen, Lilja Mattila

    HOST-IT eli TAPAHTUMATIIMI
    Verna Poikolainen (vastaava), Emilia Suomalainen (vastaava), Lina Tirronen (vastaava), Terhi Ala-Keturi, Jade Aulos, Eetu Elo-Rauta, Jenni Grön, Julia Hyrkkänen, Sonja Koskela, Lilja Mattila, Tessa Metsäranta, Paavo Mäkinen, Kati Poikela, Monika Ryyttäri